lauantai 30. heinäkuuta 2016

Erotaanko? Jatketaanko?


Mitä silloin pitäisi tehdä, kun suhteessa ahdistaa syystä tai syyttä?


Kun yön tunteina – ja pitkin päivää – ajatukset mylläävät ahdistunutta ympyrää toivottomuuden ja toivon välillä. Kun askel eroon tuntuu ajatuksena ihan tajuttomalta, mutta toivonkin ylläpitäminen turhauttaa. 

1.    Ystävät avuksi.  Mutta miten voisi tietää, vahvistaako vai kuormittaako asian jakaminen ystävyyttä?
2.    Kohtalotoverit. Miten erilaisissa tarinoissa voi olla niin paljon samanlaista?
3.    Ammattiauttajat. Hienoa, että heitä on.
4.    Otetaan aikalisä.  Kuka muka kuvittelee, että ero pitää ´suorittaa tehokkaasti´?
5.    Huumori. Kun aina ei jaksa itkeä.
6.  Liikkeelle! Keho on viisas, kun ajatukset seisovat, liikkuminen auttaa.
7.    Netin chattipalstat. Aina on joku, jolla on vielä vaikeampaa.
8.    Jne.

Tunnustan käyttäneeni kaikkia edellä mainittuja keinoja jo ennen Bruce Fisherin Jälleenrakennus-kirjaan tarttumista. Kirjan Yksinäisyys-lukua lukiessani olin täysin suossa, Viha-luvun ”paskapää”-vaiheessa olin puolestani ihan liekeissä ja Seksin kohdalla rupesi jo ihan väkisin naurattamaan, että eikö elämä oikeasti loppunutkaan tähän…  

Kun ja jos mietit, erotaanko vai jatketaanko, eroryhmä on yksi mahdollisuus nähdä oma suhde kirkkaammin saamalla siihen tervettä etäisyyttä. 

- Paula




tiistai 26. heinäkuuta 2016

Luettavaa: Kolumni sitoutumisesta ja kirja keski-ikäisten rakkaudesta



Näin kirjoittaa Elina Tanskanen kolumnissaan Parisuhteeseensitoutuminen on hullujen hommaa

”On hyvä, että nykymaailmassa suhteesta lähteminen on helppoa, koska jääminen sen takia, että niin pitää muka tehdä, ei ole sitoutumista. Niin ikään sitoutuminen ei ole itsensä tai toisen sitomista, vaan sitä, että taivaltaa vapaaehtoisesti toisen rinnalla niitä ylä- ja alamäkiä. Valtaosa meistä kaipaa rakkautta tavalla tai toisella. Paradoksi on, että liika pelkääminen lamaannuttaa, ja silloin vasta onkin mahdotonta saavuttaa sitä, mitä sisimmässään halajaa. Sen sijaan keskittynyt rentous auttaa suoriutumaan mahdottomaltakin tuntuvista tilanteista.
On viisasta olla tietoinen riskeistä ja siitä, mitä niistä huolimatta voi saada elämäänsä." 
- - - 

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

HS / Suvi Aholan arvio: Eppu Nuotion (s. 1962) uutuusromaani valaa uskoa siihen, ettei naisen (tai miehen) elämä lakkaa viidenkymmenen iässä, vaikka olisikin vuosiensa kuluttama, hylätty ja sitä paitsi työmarkkinoiden ongelmajätettä. - Mutta minä rakastan sinua toimii kuin herätyskello. Jos elämä pohjoisella pallonpuoliskolla pian lakkaa, kaikkien yksinäisten kannattaisi itsesäälin sijasta tarkkailla ympäristöään entistä tarkemmin, ojentaa käsiä ja avata sylejään.